Esittely

HEI

Tervetuloa Lempäälän lukion kotisivuille. 

Seuraavassa muutamia ajankohtaisia asioita:

Lempoisten koulun 6. luokat naapuriin

Lempoisten koulun vanhinta ikäluokkaa varten on koulurakennuksemme pohjoispuolelle siirretty koulurakennus. Oppilaat viettävät välituntinsa oman koulunsa pihapiirissä. Lisääntyvä väkimäärä edellyttää myös lukiolaisilta entistä huolellisempaa liikennöintiä.

75 minuutin oppitunnit

75 minuutin oppitunnit ovat koulussamme jo vakiintuneet. Opetus alkaa klo 8.15 ja päättyy klo 15.30 (pe yleensä klo 14.05). Aiemmin koulupäivä päättyi klo 15.50. Välitunteja ei ole niin paljon kuin ennen mutta uutta aikataulutusta pidetään muuten aiempaa parempana.

Ylioppilaskirjoitukset

Viimeisimmästä uudistuksesta, ainereaalikokeesta, on kokemuksia muutaman vuoden ajalta. Yo-koe aloitetaan entistä useammin jo toisen vuoden keväällä. Suuntaus on ihan hyvä, sillä näin opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua kolmen vuoden opintojen aikana mahdollisimman monen reaaliaineen kokeeseen.

Kakkosille ja kolmosille pidetään rehtorin yo-INFOt lukuvuoden aikana. Lisäksi jokainen opettaja kertoo oman oppiaineensa ylioppilaskirjoituksista. Kannattaa käväistä myös ylioppilastutkintolautakunnan kotisivulla http://www.ylioppilastutkinto.fi 

Yhteistyötä muiden oppilaitosten kanssa

Tampere ja sen ympäristökunnat

Lempäälän lukio on mukana Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri (PAOK) ohjelmassa. Se näkyy mm. verkkokurssitarjottimena. Voit valita opinto-ohjelmaasi kursseja Tampereen ja sen ympäristökuntien lukioiden yhteisestä verkkokurssitarjottimesta. Pääset kurssien esittelyyn ja suoritusohjeisiin koulun oman kotisivun linkkien kautta.  Älä kuitenkaan ilmoittaudu kursseille ennen kuin olet keskustellut asiasta oman koulun opinto-ohjaajan kanssa.

Tampereen ympäristökuntien lukiot  (Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Pälkäne, Valkeakoski ja Ylöjärvi)  ovat allekirjoittaneet  kumppanuussopimuksen, joka virallistaa yhteistyön. Yhteistyön muotoja voivat olla mm. kansainvälisyys (Europaen School Network, ESN), hanketoiminta, henkilöstön kehittäminen, tapahtumat ja teemapäivät.

Toivotan menestystä opintoihin!

Erkki Hytönen

Rehtori