RyhmätLukiossa opiskellaan vaihtelevissa oppiaineryhmissä. Uusille opiskelijoille suositellaan heidän valintojensa perusteella määrättyjä ryhmiä ja kurssijärjestystä, mutta ryhmää ja suoritusjärjestystä voi tarvittaessa vapaasti vaihtaa. Jokainen oppilas kuuluu ryhmänohjaajan johtamaan ohjausryhmään.
Jaksot
Lukuvuosi on jaettu viiteen jaksoon. Yhden jakson kesto on noin 7,5 viikkoa eli 37-38 päivää. Jakson aikana opiskellaan 5-8 koulun tarjoamaa oppiainetta. Jakson loppupuolella on koeviikko ja sen jälkeen annetaan arvostelu.
Kurssit
Oppiaineet on jaettu kursseihin. Yhden kurssin laajuus on n. 37 tuntia. Eri oppiaineissa kokonaiskurssimäärät vaihtelevat. Kurssimäärät on mainittu lukion tuntijaossa. Näistä on lukion aikana valittava vähintään 75, ylärajaa ei ole.
Opinto-ohjelma
Opiskelija voi suunnitella opinto-ohjelmansa itse opinto-ohjaajan ja ryhmänohjaajan tuella. Opiskelija voi suorittaa lukion minimissään kahdessa vuodessa ja maksimissaan neljässä vuodessa vuodessa ilman poikkeuslupaa.
Lukion suorittamiseen menee pääsääntöisesti kolme vuotta. Saadakseen minimikurssimäärän 75 täyteen, on opiskelijan suoritettava 1. ja 2. opiskeluvuoden aikana n. 30 + 30 kurssia ja päättövuonna vähintään 15 kurssia. Käytännössä 33 kurssia lukuvuodessa alkaa olla maksimimäärä, jonka voi selvittää ilman osallistumista opetukseen.
Jos opiskelija aikoo pidentää opinto-ohjelmaansa, siitä on neuvotelta opinto-ohjaajan ja huoltajien kanssa.
Pidennetty opinto-ohjelma sopii opiskelijalle,
- jolla on vakavasti otettava urheilu- tai muu harrastus, joka vaatii aikaa koulun kustannuksella
- joka haluaa enemmän aikaa kypsymiseen
- jolla on oppimisvaikeuksia tai heikot perustiedot esim. ylioppilaskirjoitusten pakollisissa aineissa
Lyhennetty opiskeluaika (4-5 lukukautta) edellyttää tiivistä opiskelutahtia ja todennäköisesti joidenkin kurssien itsenäistä suorittamista sekä yo-kirjoitusten hajauttamista.
Oppilasarviointi
Arvioinnin tehtävänä on antaa opiskelijoille palautetta opintojen edistymisestä ja oppimistuloksista sekä lukion aikana että lukio-opiskelun päättyessä. Palautteen tarkoituksena on kannustaa ja ohjata opiskelijaa opintojen suorittamisessa. Kun opiskelija palautteen kautta tiedostaa työnsä ansiot ja puutteet, hän voi motivoitua yhä tuloksekkaampaan opiskeluun. Lisäksi arviointi antaa tietoja opiskelijan huoltajalle sekä jatko-oppilaitosten, työelämän ja muiden vastaavien tahojen tarpeita varten. Arviointi auttaa myös opettajaa ja kouluyhteisöä opetuksen vaikuttavuuden arvioinnissa.
Olennaista luokattomassa lukiossa on yksittäisen kurssin arvostelu kussakin aineessa, sillä jokainen kurssiarvosana vaikuttaa aineen päättöarvosanaan.
Kurssiarvosana annetaan
- kokeiden
- muiden suoritusten ja
- jatkuvan näytön perusteella.
Kurssin päättyessä pidetään yleensä laajenpi, koko kurssin kattava kirjallinen koe. Sen avulla katsotaan, miten opiskelija hallitsee kurssin keskeiset asiat ja hahmottaa kokonaisuuden. Kokeen arvosana on yleensä koko kurssista annettavan arvosanan pohjana. Kurssi voidaan joskus arvostella ilman kokeita.
Muita suorituksia voivat olla kirjoitelmat ja esseet ym. opettajan kanssa sovitut tehtävät.
Jatkuva näyttö on harrastuneisuutta, tuntiaktiivisuutta ja kurssiin liittyvien tehtävien suorittamista. Jatkuva näyttö ja muut suoritukset voivat vaikuttaa numeron verran korottavasti tai alentavasti kurssin arvosanaan.
Koeviikko
Koeviikkojärjestelmän tavoitteena on:
- parantaa oppimista
- rauhoittaa jakson alkupuoli opiskeluun
- mahdollistaa laajat ja monipuoliset kokeet
- edistää kurssin jäsentämistä ja hahmottamista pitkäjänteiseksi kokonaisuudeksi pitämällä vainyksi koe kurssia kohti
- kehittää suunnitelmallista ja pitkäjänteistä opiskelua
Koepäivä koostuu aamupäivän kokeesta, ruokailusta ja iltapäivän valmistelutunnista. Tavoite on, että opiskelija pääsee valmistautumaan seuraavan päivän kokeeseen viimeistään klo 13.